Kiitos kun välität

Vapaaehtoistyöllä on Suomessa pitkä historia. Vapaaehtoistyö on pohjimmiltaan välittämistä. Se on antamista silloin, kun siihen on varaa – on kyse sitten ajasta, työpanoksesta tai rahasta. Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ei ilman sitä olisi. Vaikka vapaaehtoistyö onkin naapuriavusta ja perinteisistä talkoista hieman muuttanut muotoaan erilaisten keräysten ja nettiauttamisen nostaessa suosiotaan, ei sen tärkeys ja merkitys ole kadonnut mihinkään. 

Päin vastoin, sen tarve tulee tulevaisuudessa entisestään kasvamaan.

Vapaaehtoistyötä tapahtuu pääasiassa naapurien ja ystävien kesken tai esimerkiksi järjestöjen ja yhdistysten toimesta. Naapurustot voivat talkoilla parantaa ympäristönsä viihtyisyyttä, ystäväporukka lahjottaa tarpeettomia tarvikkeitä eteenpäin, yhdistys järjestää ohjattua harrastustoimintaa tai järjestö organisoida rahakeräyksen apua tarvitseville. Jokaisella on mahdollisuus osallistua vapaaehtoistyöhön itselleen ja omaan elämäntilanteensa parhaiten sopivalla tavalla tai panoksella. 

Monella meistä on omia kokemuksia vapaaehtoistyöstä. Kerron yhden omakohtaisen kokemuksen. Suomi on yhdistysten “luvattu maa” ja monesti niiden pyörittäminen tapahtuu ilman rahallista korvausta. Asun perheineni Porin Kellahdella ja tällä hetkellä olen kyläyhdistyksemme puheenjohtajana. Yhdessä hallituksen kanssa olemme parantaneet yhteisen kylätalon turvallisuutta ja energiatehokkuutta hakemalla hankerahoitusta ja järjestämällä talkoita hankkeiden toteuttamiseksi. Samaten olemme edistäneet harrastus- ja ulkoilumahdollisuuksia. Olemme vaikuttaneet kannanotoin alueemme päätöksentekoon, joka on hyödyttänyt jokaista kylän asukasta. Olemme myös hankkineet kylätalolle sydäniskurin, joka on kaikkien käytössä vuorokauden ympäri. Aikaa kuluu paljon, eikä tehtyjä tunteja parane laskea. Työ kyläyhteisön eteen on vuosien aikana antanut paljon enemmän kuin ottanut. Koen sen hyvin merkitykselliseksi vapaaehtoistyöksi. 

Nuorena lukiolaisena sain edustaa Suomea Young Ambassador Europe-kilpailussa Ranskan Cannesissa. Young Ambassador on Lions-järjestön kilpailu, jossa nuoret vapaaehtoistyön tekijät kilpailevat tekemisillään. Minut valittiin ensin ansioillani 4H-järjestössä (kerhojen ja leirien ohjaus, toiminnan kehittäminen jne.). Suomen edustajaksi ja Cannesissa saavutin kolmannen palkinnon. Nuorelle lukiolaiselle kokemus oli valtavan upea! 

Vapaaehtoistyötä ei kuitenkaan tehdä palkintojen vuoksi. Sitä tehdään pyyteettömästi paremman tulevaisuuden puolesta. Suomessa (ja etenkin Porissa) kaikki menee hyvin kun on hiljaista ja palautetta ei kuulu. “Kiitos” kuitenkin hyvän mielen lisäksi kannustaa jatkamaan. 

Tänään 5.12. kansainvälisenä vapaaehtoisten päivänä haluankin kiittää Sinua, joka teet tai olet vapaaehtoistyötä tehnyt. Suurkiitos Sinulle ajastasi ja panoksestasi. Kiitos siitä, että välität.

Viliina Välimäki

Satakunnan Kokoomusnaisten puheenjohtaja