Viikko sitten monessa perheessä elettiin jännittäviä, odottavia ja ehkä pelottaviakin hetkiä. Moni koululainen asteli koulutietään ensimmäistä kertaa, mutta vielä useammalle se oli jo tuttu.
Joka kerta kesäloman jälkeen on kuitenkin aina uuden alku. Uusi lukuvuosi saattaa tuoda mukanaan uusia opettajia, luokkakavereita tai kokonaan uuden koulun. Lomamoodi vaihtuu työskentelymoodiksi, uusia käytäntöjä pitää omaksua nopeasti, nimiä, paikkoja ja aikatauluja pitää oppia muistamaan, joten monesti on myös tavallista väsyneempi ja mieli saattaa pörrätä ylikierroksilla. Siksi onkin hyvä rauhoittaa hetkeksi kaikki ylimääräinen ja mahdollistaa lapselle ja nuorelle riittävästi lepoa.
Osa suhtautuu tulevaan lukuvuoteen innolla, jotkut taas pakollisena pahana. Joku näyttää tunteensa mutta moni kätkee ne sisäänsä. Jännitys tai pelko voi olla läsnä, vaikka pieni ihminen näyttäisi ulospäin reippaalta ja vannottaisi vanhemmilleen pärjäävänsä. Meidän aikuisten tulisi muistaa se, ettei koulunsa aloittavan lapsuus pääty siihen. Itsenäiseksi kasvaminen ottaa oman aikansa, vaatii aikuisten tukea ja valtavasti harjoitusta. Koululaiselle on tärkeää, että päivässä on tuttuja rutiineja, tilaa leikille ja vanhempi huolehtii hänen hyvinvoinnistaan. Terveellinen ruoka, säännöllinen ruokailurytmi, liikunta ja riittävä uni auttavat jaksamaan sekä mahdollistavat oppimisen.
Lapset ja nuoret kaipaavat ja myös ansaitsevat kiireetöntä yhdessäoloa ilman älylaitteita. Sellaisia hetkiä, joissa ollaan aidosti läsnä, puhutaan päivän tapahtumista ja kaikki tulevat kuulluksi. Pienelle koululaiselle on todella tärkeää, että aikuinen keskittyy kuulemaan mitä hän on juuri sinä päivänä koulussa kuullut tai tehnyt.
Koulunsa aloittavilla on hyvin erilaiset taidot keskenään. Omasta lapsesta saattaa tuntua, että kaikki muut osaavat jotain paremmin kuin itse. Opeta lapsellesi armeliaisuutta – kerro, että kukin oppii omassa tahdissaan ja jokaisella meistä on omat haasteemme ja taitomme. Oppiminen vaatii työtä ja harjoitusta, eikä se aina tunnu kivalta. Yrittäminen kuitenkin kantaa myöhemmin hedelmää.
Viimeisenä vinkkinä on se, että vedä opettajan kanssa “yhtä köyttä”. Tee se silti, vaikka olisitkin jostain asiasta eri mieltä. Jos olet eri mieltä, ota opettajaan suoraan yhteyttä ja keskuste, mutta kyseenalaistaminen lapsen kuulleen ei kannata. Opettaja tekee työtään lapsia varten. Lapset viettävät ison osan päivästä koulussa. Paras lopputulos saavutetaan aina yhteistyöllä.
Julkaistu 18.8.2022, Uutisluotsi