Viime päivien keskustelu koulutuksen ympärillä on ollut vilkasta ja sitä on ollut mielenkiintoista seurata. Tutkimustulokset osaamistason laskusta ja yleisesti haasteista ovat karuja. Tämä ei ole uusi asia, vaan suunta on ollut alas päin jo 2000-luvun alkupuolelta lähtien. 

Kysymyshän on pohjimmiltaan rahasta. On helppo syyttää rahaa ja sen puutetta. Olen sitä mieltä, että nykyisellä raamirahalla pitää pystyä parempaan. Opetustyössä on syytä keskittyä perusasioihin ja rahoituksen painopiste tuleekin siirtää “hankehumpasta” pitkäkestoiseen kehittämistyöhön. Byrokratiaa ja kirjaamisia tulee purkaa, jotta kaikki liikenevä aika on käytettävissä siihen olennaiseen – kasvatus- ja opetustyöhön, jotka vaativat 100% läsnäoloa ja elämistä juuri siinä hetkessä. Karvin tuoreen raportin mukaan jopa 6% oppilaista kokee ettei ehdi saada koulupäivän aikana riittävästi tukea. 

Koulutuksesta on leikattu. Se on ollut virhe. Koulutusta on kehitetty kuuntelematta kentän, eli päivittäin opetustyötä tekevän ammattilaisjoukon ehdotuksia, joka on virhe myös. Suomi on ollut koulutuksen kärkimaa ja meistä on otettu mallia. Asetelma on muuttunut. Peruskoulusta valmistuu luku- ja kirjoitustaidottomia, matemaattisista taidoista tai yleissivistyksestä puhumattakaan. Tukea tarvitsevien osuus on vuosi vuodelta isompi. Monella alalla on osaajapula. Juna meni jo, olemme auttamattomasti myöhässä! 

Mistä tämä johtuu? Syyllisiä on helppo etsiä, mutta kyseessä on kuitenkin monen tekijän summa. Päättäjät ovat tehneet virheitä ja niistä olisi nyt korkea aika ottaa opiksi. Tulevan vaalikauden yksi tärkeimmistä teemoista on koulutus ja osaaminen. Tulevan eduskunnan pitää tehdä nopeasti rohkeita ratkaisuja, joilla saadaan osaamistason kurssi käännettyä ja tehtyä koulutuksen kunnianpalautus.