Porin kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantain kokouksessa lähes 17 000 000 euroa alijäämäisen talousarvion. Kyseessä on niin iso summa rahaa, että sitä on hankala edes hahmottaa. Tällä hetkellä elämme rankasti yli varojen ja tästä huolimatta pitäisi investoida kirjastoon, nuorisotaloon, urheilupaikkoihin, kunnostaa tiestöä ja tehdä vaikka mitä pienempiä töitä. Palveluja pitäisi olla enemmän, niiden tulisi olla käyttäjälle edullisempia ja esimerkiksi varhaiskasvatuksessa ja kouluissa pitäisi olla enemmän resurssia käytössä. Tämä aika tavalla haastava yhtälö.
Tyhjästä on paha nyhjästä, kun rahaa ei tipu taivaasta. Valtionosuudet ja verotulot ovat aiempaa pienemmät, koska hyvinvointialue ottaa nykyisin omansa. Veronkorotus tai omaisuuden myynti on vain hetken helpotus, eikä se tuo tilanteeseen kestävää ratkaisua. Sille tielle ei ole halua lähteä. Pitää siis miettiä jotain muuta.
Valtuuston puheenvuoroissa toistui yksi teema: kasvu. Luomalla uskoa porilaisiin, tänne muuttoa pohtiviin tai esimerkiksi yrityksiin, luomme edellytyksiä kasvulle. Saamme aikaan rohkeutta ja uskallusta yrittää, osallistua ja onnistua. Kun Porissa on hyvä asua ja kasvaa, tänne haluaa jäädä tai palata. Yritysten mukanaan tuomat yhteisöverot ovat merkittävä tekijä tulopuolella. Ja verotuloilla tämä yhteiskunta pyörii.
Koska velaksi ei voi elää ja alijäämäisten vuosien sarja on saatava katki, on edessä vaikeita päätöksiä. Tulevana vuotena tullaan varmasti käymään lävitse niin ei lakisääteisiä palveluja kuin kiinteistömassaa. Säästöjä on saatava aikaiseksi, mutta järki on pidettävä päässä. Se tietää vaikeita päätöksiä.
Säästökuurista huolimatta vasta hyväksytty talousarvio ja investointisuunnitelma luo positiivista pöhinää niin Meri-Poriin kuin Ahlaisten ja Noormarkun seudulle. Ahlaisten monitoimitalon on määrä nytkähtää liikkeelle ja Reposaaren koulukorttelin valmistua. Näiden isompien kokonaisuuksien lisäksi on luvassa paljon pientä.
Viliina,
Kellahtelainen kaupunginvaltuutettu