Onnea Pori, liikkuvin kaupunki 

Valtakunnallisessa Urheilugaalassa jaettu tunnustus on herättänyt monessa porilaisessa ihmetystä. “Miten Pori voidaan valita liikkuvimmaksi kunnaksi, kun täällä ei saada aikaiseksi edes palloiluhallia” tai “–kun uimahalliakaan ei saada pidettyä kesällä auki”? 

Helposti tulee keskityttyä negatiiviseen ja siihen, mihin ei olla tyytyväisiä. Sekin on tavallaan ihan hyvä juttu, sillä pitämällä puhetta yllä ja tekemällä rakentavia esityksiä asiat etenevät – vaikkakin välillä turhauttavan hitaasti. Puutteisiin keskittymällä katoaa huomio siitä, mikä meillä on hyvin ja missä ollaan onnistuttu.

Nuorisopassi on loistava esimerkki siitä, mitä muut kunnat ovat lähteneet perässämme kehittämään. Nuorisopassin tarkoitus on lisätä vapaa-ajan tekemistä ja harrastuksia nuorille 7.-9. luokkalaisille ympäri vuoden. Myös 5.-6.luokkalaisille on oma passinsa, jolla on pääsy uimaan 43 kertaa vuoden aikana. Upea juttu! Nuorisopassin käytöstä kerätään vuosittain dataa ja sen perusteella passeja voisi käyttää aktiivisemminkin. Todella monella jää edut ja käynnit hyödyntämättä. 

Yhtenä syynä saattaa olla se, että moni harrastuksista on keskustassa tai ainakin kaukana täältä vähän pidemmältä. Bussit kulkevat (ainakin Kellahdelta) niin harvoin, ettei niillä pääse nauttimaan passien eduista, tai sitten pitää ottaa reissu vähän pidemmän kaavan mukaan. Ahlaisista, Noormarkusta ja Meri-Porista lienee vähän helpompi liikkua julkisilla. 

Satakakunnan Urhailugaalassa palkittiin Rauman kaupunki lasten ja nuorten liikuttamisesta koulupäivien yhteydessä. Raumalaiset lapset ja nuoret saavat lunastaa bussikortin, jonka avulla he pääsevät liikkumaan sekä harrastamaan koulupäivien yhteydessä järjestettäviin Harrastamisen Suomen-malli kerhoihin. Tämän idean voisi parastaa Poriin ja kehittää sitä edelleen niin, että pidemmälläkin asuvat lapset pääsisivät hyötymään nuorisopassin eduista.

Viliina Välimäki

Kellahdella asuva kaupunginvaltuutettu ja vapaa-ajan lautakunnan varapuheenjohtaja